© Internetix  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]


2.4  Sanaston kehitys


Sanojen yhdistäminen | Sanojen johtaminen | Nominijohdosten merkitysryhmiä | Verbijohdosten merkitysryhmiä

Sanastomuutokset ovat näkyvimpiä kielellisiä muutoksia. Sanaston tietoinen kartuttaminen oli keskeisiä tehtäviä, kun suomea 1800-luvulla kehitettiin kulttuurikieleksi. Valtaosa uusista sanoista on yhdyssanoja ja johdoksia. Uusia, itsenäisiä perussanoja ei juuri enää synny. Muista kielistä kyllä omaksutaan jatkuvasti lainasanoja.

Kuvassa tunnettu 1800-luvun sanaseppä Volmari >Kilpinen. (Otavan Suuri Ensyklopedia, osa 12, Helsinki 1983.)
 

Sanojen yhdistäminen

>>Yhdyssanojen osuus sanaston kokonaismäärästä on >Agricolan teksteissä selvästi pienempi kuin nykykielessä. Tämä viittaa siihen, että kirjakielen kehittyessä yhdyssanojen muodostamisesta on tullut entistä suositumpi sananmuodostuskeino. Myös murteissa yhdyssanoja on vähemmän kuin yleiskielessä.

Agricolan sanastossa herättää huomiota >>yhdysverbien runsaus. Kielenhuoltajat ovat >Petraeuksen raamatunkäännöskomiteasta alkaen pitäneet yhdysverbejä epäsuomalaisina ja kieleen sopimattomina. Niinpä Agricolan sadoista erilaisista yhdysverbeistä vain harva on säilynyt nykypäiviin asti, esim. matkaansaattaa (vanh. 'aiheuttaa' yms.), ristiinnaulita, ylenantaa ('oksentaa', vanh. 'hylätä'), ylenkatsoa. Kielenhuoltajien vastustuksesta huolimatta yhdysverbejä on jatkuvasti muodostettu lisää; esim. >Sorolaisen alaspäästää, edeslyödä, edesmaalata.

1800-luvulta alkaen on muodostettu verbejä myös yhdysnominien johdoksina, esim. valokuvata, puolipohjata, järkiperäistää>>Takaperoisjohdoksina yhdysnomineista on muodostettu kantasanaksi soveltuvia verbejä, kuten palovakuuttaa, etsintäkuuluttaa.

1800-luvulla alettiin suosia myös sellaisia vierasvaikutteisia yhdysadjektiiveja kuin armorikas, muistorikas, sisältörikas. Viime aikojen uutuuksia ovat myös sellaiset kuin kudosystävällinen, ympäristöystävällinen. Tämän tyypin adjektiivien tuloa ovat kielenhuoltajat pyrkineet jonkin verran hillitsemään.
 

Sanojen johtaminen

1800-luvulla >>johtamista käytettiin ahkerasti uusien sanojen >>sepityskeinona. Uusia sanoja tarvittiin runsaasti, kun suomesta kehitettiin sivistyskieltä. Tuon ajan sanakirjoissa oli paitsi olemassa olevia sanoja myös sellaisia, joita kielessä voisi olla. Sanasepistä tunnetuimpia oli Volmari >Kilpinen. Hänen sepittämiään sanoja on mm. henkilö, jonka hän myöhemmin olisi halunnut muuttaa asuun henkile, koska sanassa loppu ikävästi ''pudota löpsähti ö:ksi''. Kieliyhteisö ei kuitenkaan ottanut muutosta enää huomioon.
 

Nominijohdosten merkitysryhmiä

Paikkaa tarkoittavia sanoja on sepitetty 1800-luvulla runsaasti ikivanhan -lA-johtimen avulla, esim. huvila, kahvila, kauppala, kylpylä, ravintola, vankila. – Sama suffiksi on mukana myös henkilöä tarkoittavassa -lAinen-johtimessa, esim. Agricolan apulainen, pohjalainen, suomalainen.

Kollektiivisanoja (-(i)kkO, -(i)stO, -Ue) on ollut jo vanhan kirjasuomen kaudella, esim. mättäikkö, nelikko (yl. 'vanha vetomitta, neljännestynnyri, tämän vetoinen astia'), siivikko; haavisto, hongisto, kahilisto 'kaislikko', tammisto. 1800-luvun kielenuudistus toi runsaasti uusia johdoksia, esim. asteikko, monikko, ristikko; ilmasto, jäämistö, lukemisto, tilasto, väestö; laivue, matkue, seurue.

Deminutiiviset -ke-johdokset ovat tulleet kirjakieleen varhaisnykysuomen kaudella, esim. osake, sarake, uloke, viihdyke.

Tekijännimen johdin -jA on ikivanha. 1800-luvulla sen avulla muodostettiin sadoittain uusia arvo- tai ammattinimikkeitä, esim. näyttelijä, opiskelija, säveltäjä, tehtailija, työnjohtaja. – Naispuolisiin tekijöihin viitattaessa käytettiin -jAtAr-johdinta, jonka loppuosa -tAr on saatu itämurteista. Suffiksi on ilmeisesti syntynyt tytär-sanasta; esim. johtajatar, laulajatar, näyttelijätär, opettajatar. 1900-luvulla näitä johdoksia on alettu kaihtaa mm. sukupuolten tasa-arvoon liittyvien pyrkimysten vuoksi.

Teonnimet, joissa on -mUs, -mA-johdin, olivat nykyistä yleisempiä vanhimmassa kirjakielessä, esim. iskemys (Agricolan Szonen iskemys 'suonen iskeminen'), laskemus, menemys, tulemus; katuma 'katumus', sikiämä, syntymä. 1800-luvun uudissanoja ovat esim. aistimus, olettamus, uskomus, vakaumus; valikoima, väittämä, sattuma. – Hyvin runsaasti -mA-johtimella on muodostettu substantiiveja -ele-johtoisista verbeistä, esim. asetelma, esitelmä, kokoelma, muistelma, määritelmä, päätelmä.

1800-luvun sanastonuudistuksessa oli erityisen suosittu nomininjohdin -e. Sillä muodostetaan välineen (esim. vaihde), toiminnan tuloksen (esim. jauhe) ja toiminnan (esim. paiste) nimiä. Jo vanhassa kirjasuomessa käytettiin esim. johdoksia liike, luonne, murre, paine, piirre, pääte. 1800-luvun uudissanoja ovat mm. aloite, erite, kohde, käsite, laite, mielle, taide, tiede, valmiste, väite, äänne.

Teonnimiä sekä teon tuloksen tai kohteen nimiä muodostettiin johtimilla -ntO, -ntA, -nti;  1800-luvun uudissanoja ovat esim. havainto, mietintö, tuotanto; tajunta, toiminta, valvonta; tuonti, vienti.

Välineennimiä 1800-luvulla muodostettaessa kohosi -in-johdin suureen suosioon; esim. kosketin, lennätin, sivellin, soitin.  1900-luvulla on >>tietoisesti korvattu esim. esineitä tarkoittavat sanat jäähdyttäjä, kaasuttaja, kuivattaja johdoksilla jäähdytin, kaasutin, kuivatin.

Runsautta ilmaiseva adjektiivinjohdin -kAs oli suosiossa 1800-luvulla, jolloin tulivat käyttöön esim. sanat ansiokas, arvokas, itsekäs, kodikas, maineikas, miehekäs, neuvokas, älykäs.
 

Verbijohdosten merkitysryhmiä

Kausatiivi- ja faktiivijohdoksia muodostettiin 1800-luvulla runsaasti -(i)stA, -ntA -johtimilla; esim. eristää, kalustaa, kohdistaa, monistaa, sisustaa, äänestää; todentaa, varmentaa, väärentää.

Refleksiivisiä -UtU-johdoksia 1800-luvun alkupuoliskolta ovat mm. kirjakielen sanat mukautua, sopeutua, tarjoutua, tuhoutua, varautua.

Frekventatiivisia -ile-johdoksia 1800-luvulta ovat mm. ilmailla, retkeillä, risteillä, ruokailla, urheilla. Kontinuatiiviset -Oi-johdokset, esim. arvioida, ennakoida, epäröidä, isännöidä, yleistyivät vuosisadan lopulla pitempien ahkeroitsee, haravoitsee -johdosten tilalle.

Momentaanijohdoksia (-AhtA, -Aise, -AltA) on alettu suosia varhaisnykysuomen kaudella entistä enemmän. Esim. huoahtaa, huudahtaa, kuohahtaa, romahtaa, rysähtää; kehaista, kiekaista; painaltaa, pyyhältää, temmeltää.


© Internetix / Erkki Savolainen 1998  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]