© Internetix  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]


2.8  Konsonanttien geminoituminen

Murrepiirteen esiintyminen | Ilmiöiden historiaa | Nykyedustuksesta


Murrepiirteen esiintyminen

Monissa murteissa yksinäiskonsonantit geminoituvat eli kahdentuvat, esim. sannoo, makkaa.

Tavallisesti erotetaan kolmenlaista geminaatiota (Kettunen 1940, kartta 2):

  1. yleisgeminaatio
  2. lounaismurteiden erikoisgeminaatio
  3. itämurteiden erikoisgeminaatio.

 

  • Yleisgeminaatio

Mikä tahansa konsonantti kahdentuu lyhyen >painollisen (myös sivupainollisen) ja pitkän painottoman vokaalin välissä, esim. tullee, kessää, avvaimet, opettammaan, yritettään.

Alueeseen kuuluvat itämurteet eli savolaismurteet ja kaakkoismurteet. Ulkopuolelle jäävät kuitenkin Pohjois-Kainuu, Päijät-Häme ja ns. >savolaiskiila. — Itäisen levinneisyysalueen rajapitäjät Pohjanlahdelta kaakkoon: Kalajoki, Rautio, Sievi, Reisjärvi; Jyväskylän kaakkoispuolelta: Toivakka, Kangasniemi, Hirvensalmi, Ristiina, Puumala, Taipalsaari, Lappee, Säkkijärvi.

Länsimurteista yleisgeminaation piiriin kuuluu valtaosa keski-, pohjois- ja peräpohjalaisista  murteista sekä alueita hämäläismurteista. — Läntisen esiintymisalueen lounaiset ääripitäjät: Ulvila, Nakkila, Harjavalta, Kokemäki, Köyliö, Vampula, Alastaro, Oripää, Mellilä, Pöytyä, Tl. Koski, Somero ja Somerniemi osittain; itäiset ääripitäjät: Tammela, Humppila, Punkalaidun, Vesilahti, Lempäälä, Sääksmäki, Pälkäne, Luopioinen, Längelmäki, Kuorevesi; läntiset ääripitäjät: Ruovesi, Kuru, Teisko, Ylöjärvi, Nokia, Suoniemi, Mouhijärvi, Suodenniemi, Lavia, Kullaa, Ulvila.
 

  • Lounaismurteiden erikoisgeminaatio

Lounaismurteissa k, t, p ja s kahdentuvat, kun niiden alkamaan tavuun on muodostunut pitkä vokaali, esim. vikka 'vikaa', leippä 'leipää'. Geminaation jälkeen pitkä vokaali on lyhentynyt, esim. linttu < linttuu < lintua.
 
Alueeseen kuuluvat lounaismurteet sekä Turun ylämaan murteet.
 

  • Itämurteiden erikoisgeminaatio

Konsonantti pidentyy pitkän vokaaliaineksen edellä pitkän painollisen tavun ja pitkän tai lyhyen painottoman tavun jäljessä, esim. aekkuinen 'aikuinen', kolommaas 'kolmas', mehttee 'metsää', ollaksseen 'ollakseen'.

Pidentyminen on mahdollista kaikissa konsonanteissa, myös konsonanttiyhtymän jälkikomponentissa ja >švaavokaalin jäljessä. Pidentynyt konsonantti jää useimmiten täyttä geminaattaa lyhyemmäksi.
 
Muotoja tavataan mm. Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa sekä keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa (ks. erillistä >karttaa sivun lopusta).
 

Ilmiöiden historiaa

Yleisgeminaatiossa, esim. sannoo, makkaa, konsonantti kahdentuu lyhyen painollisen ja pitkän painottoman vokaalin välissä. Geminaation perusedellytyksenä on pääpainottomaan tavuun syntynyt pitkä vokaali.

Pitkiä vokaaleja ei ole myöhäiskantasuomessa ollut ensi tavua kauempana, mutta niitä on syntynyt pian >kantasuomalaisen ajan jälkeen spirantin kadon vuoksi, esim. talloon < taloon < talohon; hyvvää < hyvää < *hyvädä; makkaan < makaan < *makadan.

Pitkien vokaalien synty jälkitavuihin aiheutti suuren muutoksen sanojen kokonaisrakenteessa. Geminaatiossa ilmeisesti kuvastuu pyrkimys tasoittaa kestosuhteita: geminaatta lisää ensi tavun kestoa vastapainoksi pitkälle jälkitavulle (tal-loon, hyv-vää, mak-kaan).

>Vermlannin metsäsuomalaisten kielessä geminaatiota ei ollut, joten Rautalammin seudun savolaismurteista geminaatio puuttui vielä 1500-luvulla. Nykyään ilmiö on sillä alueella vallitseva piirre.

Lounaismurteiden erikoisgeminaatio, esim. vikka 'vikaa', leippä 'leipää', linttu 'lintua', kivissi 'kivisiä', on tuntuvasti vanhempi ilmiö kuin yleisgeminaatio. Siitä on esimerkkejä jo 1500-luvun puolivälin teksteissä.

Itämurteiden erikoisgeminaatio, esim. ilttoo, lehmmee, maksettaan, kahtommaan, on kehittynyt yleisgeminaation pohjalta vähittäisen foneettisen äänteenmuutoksen tietä erityisesti savolaisalueen itäosien murteiden ominaispiirteeksi. Se lienee vanhinta Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon itäosien ja Kainuun eteläosien murteissa, joissa sen synty ajoittunee 1700-luvun loppupuolelle. Myöhemmin erikoisgeminaatio on ilmaantunut myös Keski-Suomen, Kainuun pohjoisosien ja Keski- ja Pohjoispohjanmaan itäosien savolaisvärisiin murteisiin sekä Sortavalan seudun kaakkoismurteisiin. (Palander 1987.)
 

Nykyedustuksesta

Yleisgeminaatio, esim. sannoo, makkaa, on savolaismurteissa elinvoimainen murrepiirre (Mielikäinen 1980 – 1991).

Kuitenkin savolaismurteiden länsilaidalla ja länsimurteissa on havaittavissa jo merkkejä geminaation heikkenemisestä.

Toisaalta geminaatio on levinnytkin yksittäisiin sanoihin, ja sillä on uusi, puheen affektiivisuutta eli tunneväriä  lisäävä tehtävä. Tällainen suuritaajuinen sana on esim. ei mittään.

Itämurteiden erikoisgeminaatio on nykyään vahvinta itäisissä savolaismurteissa. Seuraavaksi pisimmällä se on Kainuun murteissa. Tätä heikommaksi geminaatio on jäänyt Pohjois-Savossa. Heikkona erikoisgeminaatio ulottuu aina Koillismaalle ja Oulun seudun murteisiin, ja idullaan sitä tavataan kaakkoismurteiden pohjoisosissa, Etelä-Savossa, Keski-Suomen länsi- ja eteläosissa, Keski-Pohjanmaan rannikolla ja peräpohjalaismurteiden etelärajoilla saakka. (Palander 1987.)
 


© Internetix / Erkki Savolainen 1998  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]