© Internetix  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]


1.8.2  Savonlinnan seudun välimurteet


Seudun asutushistoriaa | Seudun luonnonoloista | Seudun murrepiirteitä
 

Savonlinnan seudun >välimurteiden alue on Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan välissä. Se on muodostunut osista >Säämingin emäpitäjää sekä vanhasta >Kerimäen pitäjästä. Kerimäestä ovat sittemmin irtaantuneet Punkaharju, Enonkoski ja Savonranta.

Alueen murteista Enonkosken murre muistuttaa Pohjois-Savon murteita, kun taas Punkaharjun eteläosissa on jo kaakkoismurteiden sävyä.
 

Seudun asutushistoriaa

Nykymurteiden vaihtelu johtuu pitkälti asutushistoriallisista syistä. Suur-Kerimäen alue oli karjalaista aina 1500-luvulle asti. Kuitenkin jo 1300-luvulla >Pähkinäsaaren rauhan jälkeen savolaiset olivat alkaneet laajentaa nautinta-aluettaan Pihlajaveden itäpuolelle ja Puruveden rannoille.

>Täysinän rauha 1595 siirsi virallisesti valtakunnan rajan Suur-Kerimäen itäpuolelle. Savon ja Karjalan maakuntaraja on sittemmin myötäillyt tätä rajaa.
 

Seudun luonnonoloista

Varsin usein hallinnolliset ja luonnon asettamat rajat käyvät yksiin. Enonkoskella murteen sävy savolaistuu Hanhivirran pohjoispuolella. Paitsi tästä maantieteellisestä asemasta ero johtuu myös siitä, että Enonkosken pohjoiset kylät ovat kuuluneet vielä viime vuosisadalla Heinäveden pitäjään, kun taas eteläiset kylät ovat olleet Suur-Kerimäkeä.

Punkaharjun pohjoisraja kulkee Puruveden halki. Niinpä vanhat karjalaispohjaiset murrepiirteet ovat säilyneet Punkaharjulla paremmin kuin Kerimäellä Puruveden pohjoispuolella. Punkaharjulla kuulee esim. sellaisia kaakkoismurteista tuttuja verbinmuotoja kuten posi ja sousi, kun pohjoisempana vallalla ovat savolaiset (ja yleiskieliset) poti, souti -muodot.
 

Seudun murrepiirteitä

Vanhan Kerimäen murre on alkuaan syntynyt karjalaisen ja savolaisen kielimuodon törmäyksestä. Nykymurteissa alueelliset erot ovat koko ajan lieventyneet ja yleissavolaiset murrepiirteet ovat voittaneet alaa. (Palander 1996.)
 

  • Yleiskielen >ts:n edustus on Savonrannan ja Enonkosken pohjoisosissa enimmäkseen tyyppiä mehtä : metän, mutta Kerimäellä, Punkaharjulla ja suurimmassa osassa Sääminkiä mehtä : mehän. Eteläisissä pitäjissä vastaan tulee paikoin myös messä : messän ja mehtä : mehtän -edustusta.

  •  
  • Myös švaa- eli lois- tai >välivokaali esiintyy alueella liukuvasti. Lähellä Heinäveden ja Liperin rajoja sanotaan enimmäkseen jalaka, silimä, kylymä, mutta etelämpänä jalaka, silemä, kylömä. Säämingin etelälaidalla vallitsee kaakkoismurteinen švaaton kanta: jalka, silmä, kylmä.

  •  
  • Tyyppien kirkkoa, kyntöä sekä muikkua, pölyä edustus. Savonlinnan seudulla >sydänsavolainen murre on vahvimmillaan entisen Säämingin länsipuoliskolla, mm. Kallislahden – Pihlajalahden seuduilla. Siellä tapaa mm. sellaisia muotoja kuin kirkkova, kyntövä (idempänä kirkkoo – kirkkuu, kyntöö – kyntyy) 'kirkkoa, kyntöä' sekä muikkuva, pölyvä (idempänä muikkuu, pöllyy) 'muikkua, pölyä'.

  •  
  • Yleiskielen >korkea, pimeä -tyypin vastineina on Savonlinnan seudulla vanhastaan korkii, pimmii. Niiden rinnalla tavataan suorastaan valtatyyppinä alueen pohjois- ja länsiosissa asuja korkee, pimmee.

  •  
  • Yksikön >persoonapronominit ovat mie, sie, hää(n); rinnalla varsinkin pohjoisosissa minä, sinä, hiä(n) – heä(n).

  •  
  • Yksikön 1. ja 2. persoonan >omistusliitteiset muodot ovat yleisesti tyyppiä poikain 'poikani', poikais 'poikasi', kuten kaakkoismurteissa.

  •  
  • Itämurteiden monikon genetiivi on yleensä asussa poikiin, lehmiin, vanhempiin, mummoin, autoin. Savonlinnan seudulla tähän muotoon liitetään usein ylimääräinen hen-pääte: poiki(i)hen, vanhempiihen, ovihen  – ovviihen, mummoihen – mummohen.  Pääte on saatu yksitavuisten vartaloiden genetiivistä maihen, töihen, jossa se puolestaan on illatiivin vaikutusta. Useissa itämurteissa nimittäin poikiin merkitsee 'poikiin' (illat.) tai 'poikien' (monikon genet.).

  •  
  • Potentiaalimuodot tulenoo 'tullee', mänenöö 'mennee'; muotoja tavataan myös kaakkoismurteissa.

  •  
  • Paikoin on kaakkoismurteiden tapaan ns. eksessiivi-muotoja ilmauksissa siintä, luonta, kotonta.

  •  
  • Kaakkoista vaikutusta on sananloppuisen n:n runsas kato (esim. tähä asti) sekä geminaatta-l:n, r:n, m:n ja n:n lyheneminen: syksylä, kierettii, enemä, työnelä.

© Internetix / Erkki Savolainen 1998  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]