© Internetix  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]


6  Selityksiä ja lisätietoja


Tällä sivulla on määritelty eräitä keskeisiä maantieteellisiä, historiallisia, kielihistoriallisia ja kielitieteellisiä oppisanoja, joita suomen murteiden yleisesityksissä käytetään. Sana-artikkelit on muotoiltu eri hakuteosten tietojen pohjalta. – Sivulta on linkkejä myös >>pedagogisen kieliopin perusteiden sekä >>kirjasuomen kehityksen verkkokursseihin.
 

  • Affrikaatta

  • Affrikaatta on puoliklusiili, jolla on frikatiivinen laukeama. Kyseessä on affrikaatta, jos esim. ts tulkitaan ja tajutaan yhdeksi äänteeksi eikä kahden peräkkäisen äänteen jonoksi.
     
  • Astevaihtelu

  • Äännevaihtelu, jossa soinnittomat klusiilit k, p, t vaihtelevat toisten äänteiden tai kadon kanssa. Tällöin erotetaan ns. vahva aste ja ns. heikko aste, esim. pakko : pakon, tupa : tuvan, ranta : rannan.  – Astevaihtelussa edeltävän äänteen täytyy olla soinnillinen. Soinnittomien konsonanttien s:n ja t:n jäljessä klusiilit eivät normaalisti vaihtele, esim. koski : kosken, piispa : piispan, matka : matkan. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Avartuminen

  • Avartumisessa diftongien jälkiosa on tullut artikulaatiotavaltaan avonaisemmaksi: Artikulaatioaukeaman suuruus määräytyy sen mukaan, kuinka ylhäällä tai alhaalla kielen korkein kohta on suussa. Väljiä vokaaleja ovat a, ä, puolisuppeita e, o, ö sekä suppeita i, u, y. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Inkeri

  • Inkeri on Viron ja Karjalan kannaksen välinen alue Suomenlahden eteläpuolella. Inkerissä on asunut kaikkiaan viisi suomensukuista väestöryhmää: >vatjalaiset, >inkeroiset, >äyrämöiset, >savakot sekä >Narvusin suomalaiset.
  • Inkeroiset

  • Inkeroiset ovat karjalaisheimon läntinen haara, joka saapui >Inkeriin Laatokan eteläpuolelta 1000-luvun vaiheilla. Vuoden 1897 väenlaskussa inkeroisia oli 21700. Puhtaimpia inkeroisalueita olivat Soikkola ja Hevaa sekä Vuolee ja Lempaala.
  • Itä-Karjala

  • Itä-Karjala (joskus Kauko-Karjala) tarkoittaa suomalaisessa kielenkäytössä Venäjän Karjalaa, Tarton rauhansopimuksessa 1920 Suomen itärajan taakse jäänyttä vanhaa karjalaisten asuma-aluetta. Jatkosodassa 1941–1944 suuri osa alueesta oli suomalaisten joukkojen hallussa.
  • Itämurteet

  • Suomen itämurteet pohjautuvat >muinaiskarjalaan, jota puhuttiin Laatokan länsirannikolla. >Pähkinäsaaren rauhan raja 1323 jakoi karjalaiset kolmeen ryhmään, joiden kieli alkoi vähitellen kehittyä eri suuntiin. Rajan itäpuolelle >Novgorodin Karjalaan kehittyi se kielimuoto, jota nyt sanotaan >karjalan kieleksi. Rajan länsipuolelle Ruotsin eli Viipurin Karjalaan alkoivat kehittyä kaakkoismurteet. Kolmas ryhmä oli Savossa nykyisen Mikkelin tienoilla. Sinne oli siirtynyt uudisasukkaista Muinais-Karjalasta jo 1000- ja 1100-luvulla. Toisaalta alueelle tuli väestöä myös Länsi-Suomesta. Näiden uudisasukkaiden kielestä alkoivat kehittyä savolaismurteet. Savolaiset viljelivät kaskea, ja tämän viljelystavan myötä savolaisasutus levisi 1500-luvulla Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen, Pohjois-Satakuntaan ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle. Itä-Suomen kielioloihin vaikutti paljon myös >Stolbovan rauha 1617. Tällöin Ruotsi sai nykyisen Pohjois-Karjalan ja Laatokan rannat, ja nämä alueet suomalaistuivat, kun alkuperäisasukkaat olivat paenneet Venäjälle.
  • Kantasuomi

  • Kantasuomi on kielimuoto, josta nykyiset itämerensuomalaiset kielet (suomi, karjala, vepsä, inkeroinen, vatja, viro ja liivi) polveutuvat. Varhaiskantasuomi on itämerensuomalaisten kielten ja saamen oletettu yhteinen kantakieli. Sen aikakausi päättyi n. 1500–1000 eKr. Myöhäiskantasuomi  on itämerensuomalaisten kielten oletettu yhteinen kantakieli. Sen aika päättyi ajanlaskun taitteen tienoilla. On oletettu, että myöhäiskantasuomessa oli kolme murretta: pohjois-, etelä- ja itäkantasuomi. Pohjoiskantasuomea puhuttiin ilmeisesti Suomenlahden pohjoispuolella Lounais-Suomessa. Eteläkantasuomalaisten asuinalueet sijaitsivat nykyisen Viron ja Pohjois-Latvian seudulla. Itäkantasuomalaiset taas asuivat eteläkantasuomalaisten itäpuolella.
     
  • Karjala-Aunus

  • Aunuksen Karjala käsittää Laatokan ja Äänisen välisen Aunuksen kannaksen ja ulottuu pohjoisessa Repolan ja Rukajärven seuduille. Aunus ei ole koskaan virallisesti kuulunut Suomeen.
     
  • Karjalan kieli

  • Karjalan kieli tarkoittaa lähinnä Venäjän Karjalassa puhuttavaa kieltä. (Sitä vastoin luovutetun Kannaksen Karjalan ja nykyisen Suomen-puoleisen Etelä-Karjalan murteet lasketaan kuuluvaksi suomen kaakkoismurteisiin.) Karjalan kielen päämurteita ovat varsinaiskarjala, >aunus ja >lyydi. Varsinaiskarjala jakautuu pohjoisiin (vienalaisiin) ja eteläisiin murteisiin.
     
  • Kerimäki

  • Kerimäki on kunta Etelä-Savossa Puruveden rannoilla. 874 neliökilometriä, 6420 asukasta 1989. Seurakunta itsenäistyi 1642.
     
  • Keskiaika

  • Länsimaiden historiassa n. vuodet 400–1500.
     
  • Kymenlaakso

  • Maakunta ja talousalue Kaakkois-Suomessa Suomenlahden rannalta Sisä-Suomen järvialueelle. Käsittää (entisen) Kymen läänin länsi- ja eteläosan.
     
  • Kymen lääni

  • Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan käsittänyt lääni Suomen kaakkoisosassa Suomenlahden rannikolla. Pinta-ala 12828 neliökilometriä, 335900 asukasta 1989. Kymen läänin alueet kuuluivat aiemmin pääosin Viipurin lääniin. Kymen lääni perustettiin 1945 ja 1949 lääniin liitettiin alueita Uudenmaan läänistä. Vuoden 1996 suurlääniuudistuksessa Kymen lääni tuli uuden Etelä-Suomen läänin osaksi.
     
  • Labiaalistuminen

  • Lavean vokaalin pyöristyminen, esim. e > ö: tekee > te(k)köö.
     
  • Liudennus

  • Konsonantin liudennuksessa varsinaisen artikulaation lisäksi kielen etuselkä nousee samanaikaisesti ylös, eteenpäin, niin kuin i:tä ja j:tä äännettäessä tapahtuu.
     
  • Loppuheitto (apokopee)

  • Yhden tai useamman äänteen kato sanan lopusta, esim. palk 'palkka; palkki', korent 'korento'. Lounaismurteiden loppuheitossa konsonantin jälkeinen lyhyt vokaali katoaa sellaisista kaksitavuisista sanoista, joiden ensimmäinen tavu on pitkä, ja kaikista useampitavuisista sanoista.
     
  • Loppukahdennus

  • Eräissä muodoissa seuraavan sanan alkukonsonantti kahdentuu edellisen, vokaaliloppuisen sanan loppuun, esim. anna minulle [annam minulle], tule tänne [tulet tänne], järkevästi tehty [järkevästit tehty]. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Luovutettu alue

  • Alue, jonka Suomi luovutti Neuvostoliitolle rauhanteoissa 1940 ja 1944: Kaakkois-Suomesta Karjalan kannas ja Laatokan pohjoispuoliset alueet, Sallan – Kuusamon alueen itäinen puolisko sekä Petsamo.
     
  • Lyydi

  • Karjalan kielen lyydiläismurteet ovat lähellä >vepsää. Lyydiläismurteita puhutaan Syvärin pohjoispuolella etelä-pohjoissuunnassa kulkevalla, parisataa kilometriä pitkällä mutta vain pari-kolmekymmentä kilometriä leveällä kaistaleella, karjalan puhuma-alueen itärajalla.
     
  • Länsimurteet

  • Suomen länsimurteet pohjautuvat vanhaan pohjoiskantasuomen murteeseen. Erityisesti vuosien 0–200 tienoilla rannikolle tuli siirtolaisia nykyisen Viron alueelta sekä skandinaaveja Itämeren länsi- ja eteläpuolelta. Näin syntyivät vähitellen rannikon suomalaismurteet, jotka ovat nykyisten lounaismurteiden pohjana. Sisämaassa alkoivat kehittyä hämäläismurteet. Kolmas asutusalue oli Etelä-Pohjanmaa, mutta se autioitui välillä. Uusi kiinteä asutus syntyi sinne 1200-luvulla. Uudisasukkaita tuli etelästä, ja heidän kielestään kehittyivät vähitellen eteläpohjalaiset murteet. Pohjanmaa ja Peräpohjola saivat asutusta Satakunnasta ja Hämeestä sekä Lounais-Suomesta. Perämeren rannikolle tuli myös karjalaisia uudisasukkaita.  1600-luvulla tuli varsinkin Keski-Pohjanmaalle runsaasti asukkaita Savosta. Keski- ja pohjoispohjalaiset sekä peräpohjalaiset murteet ovatkin sekamurteita: vaikka ne luetaan länsimurteisiin, niissä on paljon myös itäisiä piirteitä.
     
  • Länsipohja

  • Suomenkielisen väestön asuma-alue Pohjois-Ruotsissa Tornion- ja Muonionjoen länsipuolella. Sana merkitsee myös Ruotsin historiallista ja nykyistä maakuntaa.
     
  • Metateesi

  • Metateesi (takaheitto) tarkoittaa äänteiden paikan vaihtoa, esim. veneh > venhe.
     
  • Muinaishäme

  • Ensimmäisellä vuosituhannella syntyi Länsi-Suomeen kaksi toisistaan etääntyvää kielimuotoa: sisämaan hämäläismurteet ja rannikon >suomalaismurteet.
     
  • Muinais-Karjala

  • Suomen itämurteet pohjautuvat muinaiskarjalaan, jota puhuttiin Laatokan länsirannikolla. Laatokan ympäristöön saapui 500-luvulla itäkantasuomalaisia ja 800-luvulta alkaen lännestä pohjoiskantasuomalaisia. Kun nämä sulautuivat toisiinsa, syntyi muinaiskarjalainen yhteisö. 1100–1200-luvuilla se oli turkiskaupan ansiosta hyvin elinvoimainen ja rikas. Vähitellen Muinais-Karjala joutui Novgorodin vaikutuspiiriin ja tuli siitä riippuvaiseksi.
     
  • Murre

  • Suomessa murteilla tarkoitetaan yleensä alueellisia kielimuotoja, jotka poikkeavat toisistaan äänteellisesti, muoto- ja lauseopillisesti sekä sanastollisesti. Murteiden kuvaus kohdistuu yleensä aina varhaisempaan aikaan, jolloin murteet olivat vielä säilyneet viimeaikaisilta muutoksilta.
     
  • Narvusin suomalaiset

  • Narvusin niemen suomalaiset ovat >Inkerin asuttajia. Heidän kerrotaan polveutuvan yksimastoisilla aluksilla meren takaa saapuneista ''Ruotsin rosvoista'', jotka olivat luterilaistuneet ennen Inkeriin tuloaan.
     
  • Novgorod

  • Kaupunki Olhavanjoen (Volhovin) varrella Ilmajärven pohjoispuolella Venäjällä. Keskiaikaisen Novgorodin kauppatasavallan, sittemmin Novgorodin ruhtinaskunnan pääkaupunki vuoteen 1478.
     
  • Omistusliitteet (possessiivisuffiksit)

  • Omistettavaa ilmaisevassa sanassa on suomessa erityinen pääte, omistusliite, joka vastaa monien kielten possessiivipronominia. Eri persoonia varten on eri päätteet, esim. kirja+ni,  kirja+si, kirja+nsa, kirj+mme, kirja+nne, kirja+nsa. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Painollisuus

  • Paino eli aksentti tarkoittaa suhteellista tehoa, jolla puheen osat äännetään. Suomessa sanapaino on kiinteä. Pääpaino on normaalisti aina ensimmäisellä tavulla. Toinen ja viimeinen tavu ovat painottomia. Sivupaino on tavallisesti kolmannella tavulla, jos sana on neli- tai useampitavuinen. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Passiivi

  • Verbinmuoto, joka ilmaisee tekijäksi epämääräisen persoonan. Suomessa passiivilla ei ole erillistä subjektisanaa, mutta verbinmuodossa on passiivin tunnus ja passiivin persoonapääte, esim. sano+ta+an. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Perihämäläinen

  • Vanhastaan puhtaasti hämäläinen, aito hämäläinen.
     
  • Persoonapääte

  • Suomessa on kuusi kieliopillista persoonaa. Niillä on omat päätteensä, jotka liittyvät verbiin, esim. sano+n, sano+t, sano+o, sano+mme, sano+tte, sano+vat. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Pietari Suuri

  • Pietari I Aleksejevitsh (1672–1725), Venäjän tsaari vuodesta 1682 (hallitsi itsenäisesti vuodesta 1694), tuli tunnetuksi erityisesti Venäjän suurvalta-aseman luojana.
     
  • Pirkkalaiset (ruots. birkarlar)

  • Pirkkalaiset olivat keskiaikaisia talonpoikaiskauppiaita, jotka hallitsivat kauppaa ja veronkantoa laajalti Lapissa. Nimi viittaa nykyisen Tampereen tienoille Pirkkalan pitäjään.
     
  • Pitäjä

  • Kunta (alueena, ei niinkään hallintoyksikkönä), joka ei ole kaupunki eikä kauppala. Uudempi synonyymi on maalaiskunta. Murrealueiden pitäjäluetteloihin on merkitty sotien jälkeiset kuntaliitokset ja kuntien nimenmuutokset. Tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 1993. Muutostiedot ovat peräisin väestörekisterikeskuksen kuntaluettelosta.
     
  • Pähkinäsaaren rauha

  • Pähkinäsaari on saari Laatokan länsirannalla Nevajoen niskassa. Siellä solmittiin 12.8.1323 ensimmäinen rauhansopimus Ruotsin ja >Novgorodin välille. Sen mukaan Etelä-Karjala jaettiin kahtia. Raja kulki Rajajoesta Vuoksen poikki Särkilahteen, joka on Punkaharjun eteläosassa, ja sieltä Samusalon, Siitenselän, Karjalankosken ja Kolemakosken kautta ''Pathajokeen'', nyk. Pattijokeen tai Pyhäjokeen, ja Pohjanlahteen.
     
  • Päijät-Häme

  • Hämeen maakunnan osa, keskuksia Lahti ja Heinola.
     
  • Ruija (Finnmark)

  • Ruija on vanha suomenkielinen nimitys Norjan pohjoisimmalle osalle Jäämeren rannikolla. Ruijan suomalaisasutus on suurimmaksi osaksi peräisin 1700- ja 1800-luvulta. Näitä tulokkaita nimitettiin Norjassa vanhalla historiallisella nimellä kveenit, jolla alkuaan on tarkoitettu kainulaisia.
     
  • Satakunta

  • Maakunta Länsi-Suomessa Pohjanlahden rannalla. Nimi on käännös germaanisten kielten muinaisesta aluetermistä, esim. ruotsin hundare  'kihlakunta'. Hallinnollisesti maakunta jaettiin 1552 kahteen kihlakuntaan, merenpuoleiseen Ala-Satakuntaan ja maanpuoleiseen Ylä-Satakuntaan.
     
  • Savakot

  • Savakot ja >äyrämöiset ovat >Inkerin suomalaisia. Heidän luterilaiset esivanhempansa siirtyivät alueelle >Savon kihlakunnasta Ruotsin suurvalta-aikana, etenkin 1600-luvulla.
     
  • Savolaisekspansio

  • Uuden ajan alussa 1500-luvulla alkoi suuri savolaisten ekspansio eli asuinalueen laajentuminen. Savolaiset olivat kaskenpolttajia, ja he tarvitsivat ja ottivat haltuunsa suuria erämaa-alueita mm. nykyisestä Pohjois-Savosta, Keski-Suomesta, Kainuusta, Keski-Pohjanmaalta ja jo asutetulta Etelä-Pohjanmaalta. (Ks. >savolaiskiila, >Vermlanti.)
     
  • Savolaiskiila

  • Keuruun ja Evijärven välimurteet, eteläpohjalaiseen murrealueeseen tunkeutuva itämurteinen kielialue. Savolaiset kaskenpolttajat asuttivat Etelä-Pohjanmaan järviseudun 1600-luvulla.
     
  • Savon kihlakunta

  • Savilahti eli Savo on yksi kolmesta  kihlakunnasta, jotka >Novgorod luovutti Ruotsille >Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Muut kaksi olivat Äyräpää ja Jääski.
     
  • Sisäheitto (synkopee)

  • Vokaalin kato sanan sisällä, esim. lounaismurteissa ihmne 'ihminen', raumlain  'raumalainen'. Lounaismurteiden sisäheitossa kolmi- ja useampitavuisista sanoista katoaa usein toisen tavun vokaali.
     
  • Stolbovan rauha

  • Laatokan etelärannalla Stolbovassa 27.2.1617 Ruotsin ja Venäjän välille solmittu rauha, jossa Ruotsi sai Käkisalmen läänin, Pähkinälinnan ja siihen kuuluvan osan >Inkeriä sekä Kaprion, Jaaman ja Iivananlinnan alueineen.
     
  • Suomalaismurteet

  • Ensimmäisellä vuosituhannella syntyi Länsi-Suomeen kaksi toisistaan etääntyvää kielimuotoa: rannikon suomalaismurteet ja sisämaan >hämäläismurteet. Aiemmin Suomi paikannnimenä tarkoitti Lounais-Suomea eli nykyistä >Varsinais-Suomea.
     
  • Suomenruotsalaiset

  • Suomen ruotsinkielinen väestö asuu lähes kokonaisuudessaan rannikkoalueella. Noin kolmannes asuu Pohjanmaalla Kokkolan ja Siipyyn välisellä rantakaistaleella. Ahvenanmaan maakunta on kokonaan ruotsinkielinen. Turun saaristosta huomattava osa on suomenruotsalaista. Koko Uudenmaan rannikko on ruotsin- tai kaksikielistä.
     
  • Sydänsavolaiset murteet

  • Keskeiset savolaismurteet Iisalmen pohjoispuolelta Mikkelin eteläpuolelle.

    Sääminki

  • Sääminki on entinen kunta Etelä-Savossa Savonlinnan, Haukiveden eteläosan ja Pihlajaveden ympärillä. 1010 neliökilometriä, 12164 asukasta 1963. Seurakunta mainitaan itsenäisenä jo 1510. Säämingin pääosa liitettiin 1973 Savonlinnaan ja loput Punkaharjuun.

  •  
  • Täysinän rauha (miel. kuin "Täyssinän" rauha)

  • Ruotsin ja Venäjän välillä Täysinän kylässä Inkerinmaalla lähellä Narvaa 18.5.1595 solmittu rauha, joka päätti Pohjoismaiden viisikolmattavuotisen sodan ja korvasi >Pähkinäsaaren rauhan. Ruotsi luovutti valloittamansa Inkerin ja Käkisalmen läänin, mutta säilytti Narvan. Venäjä suostui määrittelemään Suomen itärajan vallinneita omistussuhteita vastaavasti Pohjoiseen jäämereen asti.
     
  • Uusi aika

  • Aikakausi noin vuodesta 1500 nykyaikaan.
     
  • Vanha kirjasuomi

  • Vanhan kirjasuomen aika (n. 1540– n. 1820) alkaa ensimmäisten suomenkielisten kirjojen ilmestymisestä ja kestää suunnilleen Ruotsin vallan loppuun. Ks. >>kirjasuomen kehityksen verkkokurssia.
     
  • Varsinais-Suomi

  • Maakunta Lounais-Suomessa. Varhemmin Suomi paikannimenä tarkoitti Lounais-Suomea, jota sitten ruvettiin sanomaan Varsinais-Suomeksi erotuksena muusta Suomesta.
     
  • Vatjalaiset

  • Vatjalaiset ovat Virosta tulleita >Inkerin vanhimpia asukkaita. Nykyään heimo on häviämässä. Vuonna 1850 vatjalaisia oli 5000, lähinnä Luoteis-Inkerissä Kaprion ja Kattilan tienoilla.
     
  • Vepsä

  • Vepsäläisten asuinalue on vanhastaan sijainnut Laatokan ja Äänisen välisellä kannaksella.
     
  • Vermlanti

  • Vermlanti, ruots.Värmland, maakunta Vänernin pohjoispuolella Keski-Ruotsissa, käsittää Vermlannin läänin ja osan Örebron läänistä; 19797 neliökilometriä, 327500 asukasta 1983. Savolaislähtöisiä Vermlannin murteen puhujia asui vielä tämän vuosisadan alussa Vermlannin maakunnassa sekä jonkin verran samoilla tienoilla Norjan puolella. Näiden ns. >metsäsuomalaisten kieli sammui lopullisesti 1950- ja 1960-luvun vaihteessa.
     
  • Vokaalisointu (vokaaliharmonia)

  • Suomessa yhdistämättömässä sanassa voi esiintyä vain etu- (ä, ö, y)  tai takavokaaleja (a, o, u). Vokaalit e ja i voivat esiintyä kumpienkin kanssa. Esim. pouta, pöytä, maassa, päässä; mela, nenä, sika, minä. – Ks. >>pedagogisen kieliopin perusteiden verkkokurssia.
     
  • Välimurre (myös: siirtymämurre)

  • Kielimuoto, jossa on piirteitä kahdesta tai useammasta ympäröivästä murteesta.
     
  • Äyrämöiset

  • Äyrämöiset  ja >savakot ovat >Inkerin suomalaisia. Heidän luterilaiset esivanhempansa muuttivat alueelle >Äyräpään kihlakunnasta Ruotsin suurvalta-aikana, etenkin 1600-luvulla.
     
  • Äyräpään kihlakunta

  • Äyräpää on yksi kolmesta kihlakunnasta, jotka >Novgorod luovutti Ruotsille >Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Muut kaksi olivat Jääski ja Savilahti eli Savo.
     

© Internetix / Erkki Savolainen 1998  [Sisällysluettelo] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]