Etusivu

Sisällys

Hakemisto <Edellinen Seuraava>

Anneli Niikko

Lastentarhanopettajien koulutuksen uudet haasteet



Kirjoittaja on Joensuun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen kasvatustieteen, erityisesti varhaiskasvatus, professori.
 

Tulosta PDF (s. 102–110)

Sivun väliotsikot:
Lastentarhanopettajien koulutuksen rakenneratkaisut
| Koulutuksen yhteiskunnallis-pedagogiset haasteet | Lastentarhanopettajien koulutus ja varhaiskasvatuksen monitieteisyys | Lähteitä

Sivun kuva:
Lastentarhanopettajakoulutuksen henkilöstöä

__________

Suomalaisella lastentarhanopettajakoulutuksella on yli sadan vuoden perinteet. Koulutus on ollut keskeinen väylä pätevöittää varhaiskasvatuksen osaajia sekä julkisten että yksityisten organisaatioiden varhaiskasvatustehtäviin. Itse olen osallistunut varhaiskasvatustyöhön yli 40 vuoden ajan. Olen toiminut lastentarhanopettajien kouluttajana niin 1970-luvulla kuin 1990-luvulla. Tätä taustaa vasten tarkastelen Savonlinnan lastentarhanopettajakoulutusta kolmen teeman kautta, jotka ovat koulutuksen rakenneratkaisut, yhteiskunnallis-pedagogiset haasteet ja varhaiskasvatuksen tieteellistäminen. Näkökulmani aiheeseen on samanaikaisesti sekä paikallinen että valtakunnallinen.


Lastentarhanopettajien koulutuksen rakenneratkaisut

Joensuun yliopistossa on toteutettu lastentarhanopettajien koulutusta liki 30 vuoden ajan. Aluksi koulutus oli ns. väliaikaista lastentarhanopettajakoulutusta, ja sitä annettiin vuodesta 1973 alkaen Joensuussa ja vuodesta 1974 alkaen Savonlinnassa.

1990-luvun alkupuolelta lähtien lastentarhanopettajien koulutuksen rakenteelliset ratkaisut liittyivät yhä tiiviimmin valtakunnallisiin kasvatustieteellisen koulutusalan uudistuspyrkimyksiin. Opetusministeriön taholta koordinoitiin toimenpiteitä, jotka tähtäsivät väliaikaisen lastentarhanopettajakoulutuksen vakinaistamiseen sekä opistotasoisen lastentarhanopettajakoulutuksen siirtämiseen yliopistoihin. Nämä pyrkimykset johtivat Joensuun yliopistossa niin kuin muissakin yliopistoissa varhaiskasvatuksen perus- ja jatkokoulutuksen rakenteiden arviointiin, koulutuksen päällekkäisyyksien tarkasteluun, hallinnollisten, taloudellisten ja organisatoristen ratkaisujen pohdintaan ja lopulta väliaikaisen lastentarhanopettajakoulutuksen lakkauttamiseen. Savonlinnan osalta tämä ratkaisu tehtiin 1993, jolloin Joensuun yliopiston hallitus päätti, ettei Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa järjestettävään väliaikaiseen lastentarhanopettajakoulutukseen oteta syksystä 1993 alkaen uusia opiskelijoita. Väliaikainen lastentarhanopettajakoulutus päättyi Savonlinnassa 31.7.1995.

Vaikka väliaikainen lastentarhanopettajakoulutus ajettiin alas, niin samanaikaisesti valtakunnan tasolla kehiteltiin uudenlaista varhaiskasvatuksen koulutusrakennetta. Valtioneuvoston päätöksen perusteella opetusministeriö ilmoitti 14.9.1993 Joensuun yliopistolle, että sen tulee kehittää lastentarhanopettajien koulutus 120 opintoviikon laajuiseksi alemmaksi yliopistotutkinnoksi ja koulutus tulee aloittaa yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa vuoden 1996 loppuun mennessä. Edelleen ilmoitettiin varhaiskasvatuksen opetuksen ja tutkimuksen vahvistamisesta Joensuun yliopistossa. Lastentarhanopettajan tutkinnosta tuli 1.8.1995 alkaen alempi korkeakoulututkinto ja lastentarhanopettajatutkinnon suorittaneille avattiin jatko-opintoväylä ylempään maisterikoulutukseen, suuntautumisvaihtoehtona varhaiskasvatus.

Edellä mainittujen toimenpiteiden pohjalta Joensuun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa etsittiin ratkaisuvaihtoehtoja koulutus- ja tutkimustoiminnan toteuttamiseksi kahden kampuksen, Joensuun ja Savonlinnan, välillä. Asiasta käytiin lukuisia neuvotteluja, laadittiin kannanottoja ja tehtiin ehdotuksia. Osassa ehdotuksia pidettiin välttämättömänä varhaiskasvatuksen kandidaatti- ja maisterikoulutuksen ja siihen liittyvän tutkimustoiminnan sijoittamista kokonaisuudessaan Joensuun kampukselle. Tätä myös enemmistö tiedekuntaneuvoston jäsenistä tuki. Perusteluina esitettiin lastentarhanopettajien koulutuksen rakenteen (kandidaatti- ja maisterikoulutuksen) ja opetussuunnitelmien kehittämispyrkimykset, taloudellisten ja opettajaresurssien tehokas käyttö, laadun takaaminen ja kansainvälisten edellytysten luominen, valinnaisuuden ja joustavuuden lisääminen, sivuaineopintojen monipuolisuus, yliopiston painoaloihin liittyvä tutkimusorientaatio sekä Joensuun kaupungin tarjoamat hyvät harjoittelumahdollisuudet.

Osassa esityksiä katsottiin Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen olevan taide-, viestintä- ja ympäristökasvatukseen profiloituva yksikkö, johon luokanopettajien koulutuksen, kotitalouden ja tekstiilityön aineenopettajien koulutuksen ja tieteellisen jatkokoulutuksen lisäksi oleellisesti kuuluu kasvatustieteen kandidaatin eli lastentarhanopettajien koulutus. Koulutuksen sijoittumista Savonlinnaan perusteltiin aluepoliittisilla tekijöillä, synergiaeduilla ja Savonlinnan yksikön riittävän aloituspaikkamäärän turvaamisella. Savonlinnaan sijoitettavan lastentarhanopettajakoulutuksen ehdoksi esitettiin kuitenkin, ettei lastentarhanopettajien koulutus saanut olla esteenä maisterin tutkintoon johtavan luokanopettajakoulutuksen järjestämiselle, jonka koulutuksen katsottiin muodostavan kaiken toiminnan ytimen ja johon muiden toiminta- ja koulutusmuotojen tuli kiinnittyä.

Lopulta yliopiston hallitus päätti äänestyksen perusteella 15.2.1995 alempaan korkeakoulututkintoon johtavan kolmivuotisen lastentarhanopettajakoulutuksen (120 ov) sijoittamisesta kasvatustieteiden tiedekunnan Savonlinnan opettajankoulutuslaitokseen. Aloituspaikkamääräksi vahvistettiin 50 opiskelijaa. Perusteluina päätökselle esitettiin, että edellytykset luokanopettajien koulutuksen ja lastentarhanopettajien koulutuksen integroinnille ovat Savonlinnassa hyvät. Tätä näkemystä tuki yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosia 1996–1999 koskenut maininta lastentarhanopettajakoulutuksen integroimisesta luokanopettajakoulutukseen.

Lastentarhanopettajille jatko- ja täydennyskoulutukseksi tarkoitetun, maisterin tutkintoon johtavan varhaiskasvatuksen alan koulutuksen (40 ov) ja tutkimuksen sijoituspaikaksi yliopiston hallitus määräsi kasvatustieteiden tiedekunnan Joensuun yksikön. Perusteluina tuotiin esille, että varhaiskasvatuksen alan maisterikoulutus integroituu luontevalla tavalla muuhun kasvatustieteelliseen koulutukseen ja tutkimukseen Joensuussa. Aloituspaikoiksi vahvistettiin 15 koulutuspaikkaa.

Nyt uuden vuosituhannen alkutaipaleella olemme jälleen varhaiskasvatuksen kandidaatti- ja maisterikoulutuskysymysten äärellä monestakin syystä. Yliopisto teki hiljakkoin päätöksen toisen varhaiskasvatuksen professorin viran lakkauttamisesta kasvatustieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella. Valtakunnallisissa esiopetusta koskevissa ratkaisuissa lastentarhanopettajat on todettu kelpoisiksi esiopettajiksi annettiinpa esiopetusta sitten päiväkodissa tai koulussa. Opetusministeriön asettama korkeakoulujen kansainvälisen strategian työryhmä esitti loppuvuodesta 2001 jättämässään raportissa, että yliopistojen tutkintorakenne uudistetaan 3 + 2 + 4 (kandidaatti, maisteri ja tohtori) -mallin mukaiseksi. Merkille pantavaa on, että varhaiskasvatuksen yliopistokoulutuksen tutkintorakenne vastaa jo nyt ehdotettua mallia ja kasvatustieteen kandidaattitutkinto antaa työelämäkelpoisuuden toisin kuin useissa muissa koulutusohjelmissa. Yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2003–2006 todetaan, että opettajankoulutuksessa tuetaan lastentarhanopettajan ja luokanopettajan kaksoispätevyyteen johtavaa koulutusta.

Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani asetti syksyllä 2001 työryhmän selvittämään varhaiskasvatuksen koulutusrakennetta, tutkimusta ja asemaa Joensuun yliopistossa kahden kampuksen yhteistyönä. Tarkastelukulma aiheeseen oli nyt hieman toinen kuin aikaisemmissa koulutusrakennetarkasteluissa. Silloin kysymyksiä ratkottiin paljolti opettajankoulutuksen ja tiedekunnan sekä kahden kampuksen näkökulmasta erikseen. Nyt tarkastelun keskiöön on nostettu varhaiskasvatuksen laaja-alainen määrittely, varhaiskasvatuksen asema koko yliopistossa, varhaiskasvatuksen tieteellistäminen ja yliopiston vastuu varhaiskasvatuksen kehittämisestä ja tutkimuksesta Itä-Suomessa ja Etelä-Savossa. Varteenotettavaksi on katsottu myös ajatus yliopistosta yhtenä verkottuvana toimintayksikkönä, jossa kaikki opetus ja oppiaineet olisivat opiskelijoiden käytettävissä ja jossa molempien kampusten voimavarat tulisi saada joustavaan käyttöön opetuksen synergiaedun saavuttamiseksi.

Työryhmä jätti syyskuun lopussa 2001 selvityksen ja esitti erilaisia vaihtoehtoja varhaiskasvatuksen koulutusratkaisuiksi. Se ei ottanut selvästi kantaa minkään koulutusratkaisun puolesta vaan totesi, että on ilmeisesti liian aikaista tehdä päätöksiä koulutuksen ja virkojen siirroista tai lakkauttamisesta. Työryhmä esitti halukkuutensa jatkaa suunnittelutyötä edelleen ottaen huomioon niin sijainti-, koulutusrakenne- kuin varhaiskasvatuksen tutkimuskysymykset kahden kampuksen ja koko yliopiston näkökulmasta. Varhaiskasvatuksen koulutusrakenneratkaisut tulee joka tapauksessa saada valmiiksi kuluvan kevään aikana.

Tarkasteltaessa kokonaisuutena varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajien koulutuksen koulutusrakenneratkaisuja voidaan sanoa, että väliaikaisen lastentarhanopettajakoulutuksen merkittävimpiä saavutuksia on ollut sen sijoittaminen 1970-luvulla yliopistoihin, joissa koulutus on viitoittanut tietä akateemiselle varhaiskasvatukselle ja luonut perustaa yliopistotasoiselle varhaiskasvatuksen tutkimukselle ja varhaiskasvatuksen tieteenalan kehittämiselle. Savonlinnan lastentarhanopettajakoulutukselle aivan kuten muullekin vastaavalle alan koulutukselle on ollut alusta alkaen ominaista kietoutuminen laajempiin varhaiskasvatuksen ja koulutuksen rakenneratkaisuihin, mikä on yhtäältä merkinnyt tietynlaista huolta koulutuksen tulevaisuudesta, suunnasta ja vakiintumisesta. Toisaalta prosessin kuluessa koulutusta toteuttavien keskuudessa on vahvistunut selkeä näkemys varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajien koulutuksen tärkeydestä, alueellisesta merkityksestä ja laadun kehittämistarpeesta.
 

Koulutuksen yhteiskunnallis-pedagogiset haasteet

Savonlinnan lastentarhanopettajakoulutuksessa kuten muissakin vastaavissa koulutusyksiköissä kasvatustieteen kandidaatit saavat lastentarhanopettajan kelpoisuuden varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tehtäviin päivähoidossa ja koulussa sekä hallinnon ja suunnittelun tehtäviin päivähoidossa sekä yksityisissä ja vapaaehtoisorganisaatioissa. Tehtäväkenttä on laaja, monipuolinen ja haasteellinen ja tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi.

Viime aikoina on virinnyt voimakas keskustelu lasten hyvinvoinnista ja vanhemmuuden merkityksestä sekä yhteiskunnan velvollisuudesta osaltaan huolehtia perheiden hyvinvoinnista ja tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Samanaikaisesti julkiseen varhaiskasvatukseen, päivähoitoon, esiopetukseen ja sitä kautta myös lastentarhanopettajien koulutukseen on alkanut kohdistua aivan uudentyyppisiä haasteita perheiden ja lasten, yhteiskunnan ja esiopetuksen sekä itse ammatin taholta.

Yhteiskunnan jatkuva ja nopeutuva muutos on alkanut vaikuttaa lapsiperheiden ja itse lasten elämään ei-toivotulla tavalla. Työelämän vaatimusten ja lasten hoidon yhteensovittaminen on monissa perheissä kysymys, jota on ollut vaikea ratkaista perheitä tyydyttävällä tavalla. Muutokset työelämässä kuten työn perässä muuttaminen, työelämän tahdin kiivastuminen ja työsuhteiden epävakaisuus sekä työttömyys ovat heijastuneet lasten ja perheiden elämään usein kielteisesti. Monien perheiden työtaakka on muodostunut suurimmaksi ja työpäivä pisimmäksi ajankohtana, jolloin lapset ovat pieniä ja tarvitsevat eniten vanhempiaan. Perheiden sosiaalisten verkostojen on havaittu kaventuneen ja samalla harventuneen. Lapsuus on muuttunut laadullisesti ja kehityksen riskitekijät ennen kouluikää ovat huolestuttavassa määrin kasvaneet. Kasvatuksesta on tullut vanhemmille vaikeasti toteutettava ja hallittava tehtävä.

Valtioneuvoston päätöksellä 28.2.2002 laadituissa varhaiskasvatuksen valtakunnallisissa linjauksissa otetaan kantaa julkiseen varhaiskasvatukseen määrittäen yhteiskunnan järjestämän ja valvoman varhaiskasvatuksen keskeiset periaatteet ja kehittämisen suuntaviivat. Linjauksissa painotetaan päivähoidon mahdollisuutta ehkäistä ja korjata lapsen kehityksen viiveitä. Nykyistä selkeämmin painotetaan päivähoidon tehtävää lapsen huolenpidon ja kokonaisvaltaisen kasvun sekä oppimisen edistämisessä sekä vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä. Vaatimuksia esitetään myös varhaiskasvatuksen koulutuksen rakenteiden ja sisältöjen arvioimiseksi. Koulutuksen sisältöjä tulee arvioida suhteessa varhaiskasvatuskentän nykyisiin tarpeisiin. Samalla tulee huolehtia siitä, että koulutuksessa vastataan kunnissa esiintyvään erityishenkilöstön tarpeeseen. Henkilöstön peruskoulutusta tulee kehittää siten, että koulutus entistä paremmin ottaa huomioon käytännön työssä tarvittavan osaamisen kuten varhaiskasvatuksen laatuun vaikuttamisen, vanhempien ja henkilöstön kasvatuskumppanuuden sekä lasten neuvolan, päivähoidon, esiopetuksen ja perusopetuksen yhteistyön edistämisen.

Vuonna 2001 toteutettu laajamittainen esiopetusuudistus siirsi esiopetuksen perusopetuslain (laki 1288/1999 § 26) alaisuuteen ja osaksi koulujärjestelmää. Esiopetusuudistus kytkee esiopetuksen sekä varhaiskasvatukseen että perusopetukseen. Esiopetus määritellään vuotta ennen oppivelvollisuutta alkavaksi suunnitelmalliseksi kasvatus- ja opetustyöksi. Uudistuksessa korostetaan lapsen omaa ajattelua, omia ideoita ja tutkivaa ja omaehtoista työskentelyä. Opettajan tehtävä on innostaa lapsia ottamaan asioista selvää, ohjata ja auttaa kasvun ja oppimisen haasteissa sekä rakentaa lapsen kasvua ja oppimista edistäviä monipuolisia oppimisympäristöjä. Esiopetuksen keskeiseksi tavoitteeksi nähdään yhtenäisen ja koko maata kattavan esiopetusjärjestelmän luominen, jokaisen kuusivuotiaan lapsen oikeuden turvaaminen esiopetukseen sekä koulutuksellisen tasa-arvon vahvistaminen.

Toteutetulla esiopetusuudistuksella on suuri merkitys käytännössä toimivien opettajien työhön. Esiopetustyössä olevat opettajat joutuvat arvioimaan uudelleen omia toimintatapojaan ja ammatillista osaamistaan. Esiopetusuudistuksella on vaikutusta myös lastentarhanopettajien koulutuksen opetussuunnitelmatyöhön ja opetuksen toteutukseen. Jo koulutuksen aikana tuleville lastentarhanopettajille tulee antaa perusvalmiudet toimia uudistuksen edellyttämällä tavalla esiopettajina sekä osallistua esiopetusta koskevaan kehittämistyöhön.

Varhaiskasvatuksen ammateissa ja pedagogiikan toteuttamisessa on havaittavissa myös liikehdintää. Koska jokainen työntekijä tuo varhaiskasvatustyöhön oman tieteenalansa, koulutuksensa ja asiantuntemuksensa mukaisen panoksen, henkilöstön moniammatillisen osaamisen merkitystä korostetaan entistä enemmän. Uutena haasteena on tullut kasvattajatiimien yhteinen ammatinhallinta ja monialainen verkostoyhteistyö muiden vastaavaa työtä tekevien ammattilaisten kanssa. Pedagogiikassa on alettu painottaa aikuisjohtoisuuden sijaan lapsilähtöisyyttä painottamalla kunkin lapsen subjektiivista oikeutta ja asemaa, yksilöllisiä tarpeita sekä vertaisryhmän merkitystä lapsen kasvu- ja oppimisprosessin käynnistäjänä ja tukijana.

Edellä esille tuodut näkökulmat haastavat lastentarhanopettajakoulutuksen arvioimaan opetussuunnitelmiaan ja toimintaperiaatteitaan uudelleen. Varhaiskasvatuksen linjaukset ja esiopetusuudistus suuntaavat osaltaan varhaiskasvatuksen koulutuksen kehittämistä sisällöllisesti. Lastentarhanopettajakoulutuksen edellytetään huolehtivan tulevien lastentarhanopettajien ammatillisesta osaamisesta ja moniammatillisen yhteistyön edellyttämistä taidoista sekä käytännön työssä tarvittavasta osaamisesta, jotta varhaiskasvatuksessa voidaan vastata yhteiskunnan ja perheiden odotuksiin sekä lasten kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Koulutuksessa on tarpeen kehittää uusia työmuotoja vahvistamaan yhteistyötä perheiden ja eri varhaiskasvatuspalvelujen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja koulun kanssa. Koulutuksessa tulee painottaa lapsilähtöistä pedagogiikkaa, monikulttuurista varhaiskasvatusta, vanhempien osallistumista ja vanhempien kasvatustehtävän tukemista, toiminnan arviointia ja laadunhallintaa yms. Lastentarhanopettajakoulutuksen tehtävä on osaltaan nostaa tarkasteluun lapsuuden merkitys ja perheiden tarvitsema kasvatustuen laatu. Koulutuksessa on entistä enemmän tiedostettava se, että monet perheet ja lapset ovat entistä enemmän julkisesti toteutettujen varhaiskasvatuspalvelujen ja pedagogiikan varassa.


Lastentarhanopettajien koulutus ja varhaiskasvatuksen monitieteisyys

Savonlinnan opettajankoulutuksen ja sen osana lastentarhanopettajakoulutuksen tavoitteena on ollut opetuksen perustaminen tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen. Kaikille opiskelijoille on tarjottu ns. yhteinen opetuksen perusosa, jonka lisäksi opiskelijat ovat suorittaneet oman suuntautumisvaihtoehdon mukaiset opinnot. Lastentarhanopettajien koulutuksessa tämä on tarkoittanut kasvatustieteen, erityisesti varhaiskasvatuksen, opiskelua pääaineena. Opintojen yleisenä tavoitteena on ollut tutkintoon kuuluvien opintokokonaisuuksien perusteiden tuntemus, viestintätaidot sekä valmiudet jatkuvaan elämänikäiseen opiskeluun, edellytykset varhaiskasvatusalan kehityksen seuraamiseen ja sen kehittämiseen sekä tieteellisen tutkimuksen tekemisen perustaidot ja tuntemus.

Varhaiskasvatuksen tutkijoiden keskuudessa on viime aikoina nostettu keskusteluun varhaiskasvatuksen tiedeperusta ja varhaiskasvatuksen alueella tehtävä tutkimus sekä niiden merkitys varhaiskasvatuksen koulutuksen kehittämisessä. Myös varhaiskasvatuksen asema yliopistollisena tutkimus- ja opetusalana halutaan selkiyttää. Parhaillaan tapahtuvat yhteiskunnalliset muutokset, elinikäisen oppimisen ideologia ja elämänkaariajatteluun liittyvät haasteet antavat osaltaan aiheen tarkastella ja etsiä varhaiskasvatuksen tiedeperustan merkitystä ja tehtävää.

Varhaiskasvatus hahmotetaan moniaineksisena, ja siinä on kasvatustieteen tavoin havaittavissa muilta tieteenaloilta peräisin olevaa niin teoreettista kuin metodologista ainesta. Varhaiskasvatuksen tieteellistäminen on noudatellut psykologiassa tapahtuneita painotusten muutoksia. Tavoitteena on ollut löytää kehityksen yleiset lainalaisuudet ja johtaa niistä intervention idea varhaiskasvatukseen ja mitata siten kehityksen etenemistä. Varhaiskasvatuksen tieteellistäminen on keskittynyt varhaisten kokemusten pitkäaikaisvaikutusten osoittamiseen tutkimuksen keinoin. Lähtökohtana on ollut riskiperheissä elävien lasten kehitysmahdollisuuksien tukeminen erilaisten kompensoivien ohjelmien avulla. Edelleen varhaiskasvatuksen tieteellistäminen on nojannut lääketieteeseen, jolloin huomion kohteeksi ovat nousseet kehityksen poikkeamat, riskitekijät ja oireryhmät. Tieteellisen varhaiskasvatuksen perustaksi on tarjottu myös konstruktivismia, ongelmaperusteista oppimista, ekologista paradigmaa, lapsilähtöisyyttä jne.

Varhaiskasvatuksen yhteys erilaisiin tieteisiin, teorioihin ja malleihin on ollut rikkaus, mutta se on tehnyt siitä samalla pirstaleisen ja säröisen sekä tutkimustoiminnasta hajanaisen. Teoreettisesti kestävän ja kumuloituvan tutkimuksen perinne ei ole päässyt kunnolla syntymään eikä liioin tukemaan esimerkiksi lastentarhanopettajien koulutuksen perusrakenteita.

Monet varhaiskasvatuksen tutkijoista ovat sitä mieltä, että alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä asemaa ja hyvinvointia sekä ammattikasvattajien toimintaa ja varhaiskasvatuskoulutusta koskevaa tutkimusta ei voida toteuttaa riittävällä intensiteetillä ja syvyydellä, ellei jollain tapaa korosteta varhaiskasvatuksen erityisluonnetta ja -laatua kasvatustieteen sisällä. Eräät tutkijat ajattelevat, että kasvatustieteen pilkkominen pieniksi erillisiksi tieteenaloiksi, kuten varhaiskasvatus, aikuiskasvatus jne., voi tehdä kasvatustieteestä lopulta "tyhjän astian" ja "hampaattoman". Toiset tutkijat taas ajattelevat, että omiksi tieteenaloiksi eriytyminen voi toimia myös kasvatustiedettä eheyttävänä ja kasvatustieteen kehitystä edistävänä tekijänä. Vahvoista osista voi syntyä vahva kasvatustieteen kokonaisuus.

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksella on hyvät edellytykset profiloitua omaksi tieteenalakseen. Varhaiskasvatuksella on selkeästi oma tutkimusalueensa ja kohteensa sekä suurelta osin omat tutkimusmenetelmänsä. Varhaiskasvatuksen tutkimuksen tekee tieteelliseksi tutkimukseksi se, että ilmiötä tarkastellaan, perustellaan ja selitetään varhaiskasvatuksellisilla tekijöillä. Varhaiskasvatuksen alueella tiedeyhteisötoiminnan kehittäminen, lisääminen ja varhaiskasvatuksen tutkijavoimien yhdistäminen ovat keskeisiä ja mahdollisia tavoitteita.

Varhaiskasvatuksen keskeisiä tutkimuskohteita ovat lapsi, lapsuus, lapsuuden ja lapsen tarkasteleminen yhteisön jäsenenä, perheiden ja julkisten instituutioiden toteuttama kasvatustoiminta kulttuurisessa kontekstissa sekä pedagoginen vaikuttaminen. Kasvatuksen yhteiskunnallinen ja kulttuurinen konteksti voidaan sisällyttää myös varhaiskasvatustieteessä harjoitettavan tutkimuksen alaan ja määritellä se tutkimuskohteeksi. Esitettyjen tutkimuskohteiden analyysin perustaksi tarvitaan kuitenkin syntetisoivaa kokonaisnäkemystä eri tieteenalojen näkökulmasta ja perinteisten tieteenalojen ylittämistä, ts. siirtymistä monitieteisen näkökulman hyödyntämiseen. Monimuotoisiin varhaiskasvatuksen haasteisiin ja kysymyksiin ei pystytä vastaamaan erikoistumalla vain kapeisiin tutkimusongelmiin ja -ilmiöihin.

Monitieteiseen näkökulmaan perustuva varhaiskasvatus antaa vankan perustan varhaiskasvatuksen tutkimukselle ja kasvatuksellisen jatkuvuuden muotoutumiselle varhaislapsuudesta koulu- ja aikuiskasvatukseen. Se antaa myös lujan perustan akateemiselle lastentarhanopettajakoulutukselle, joka puolestaan välittää tutkimukseen ja tieteelliseen tietoon perustuvaa osaamista kentälle ja saa sieltä vastaavasti aineksia tiedeperustansa, tutkimuksensa ja koulutuksensa kehittämiseen. Yliopistotasoisella lastentarhanopettajakoulutuksella on vastuu ja erityinen tehtävä varhaiskasvatuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen asiantuntemuksen saamisesta pienten lasten ja heidän perheidensä tueksi ja avuksi. Tämä koskee myös Savonlinnan lastentarhanopettajankoulutusta. Vain kyllin korkeatasoinen akateeminen varhaiskasvatuksen koulutus takaa laadukkaan pedagogisen osaamisen varhaiskasvatuksen kentällä nyt ja tulevaisuudessa.


Lastentarhanopettajakoulutuksen henkilöstöä Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella 27.6.2002. Edessä Mauri Pietilä, Seija Lalu ja Ulla Härkönen, takana vasemmalta Pia-Riitta Stenberg (sylissä Rico), kirjoittaja Anneli Niikko, Ritva Rouvinen, Vuokko Vienola ja Anna-Mari Lindeberg. (Kuva: Juha Pesonen.)


Lähteitä

Anttonen, S. 2000. Kasvatustieteestä – kriittisesti. Kasvatustieteellisen tutkimuksen arviointi ja vallan ongelma. Kasvatus 31 (5), 418–427.

Atjonen, P., Matilainen, K., Siekkinen, M., Vienola, V. & Posti, R. 2001. Varhaiskasvatuksen asema Joensuun yliopistossa. Työryhmän muistio 30.09.2001. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.

Hakkarainen, P. 2002. Varhaiskasvatus ja tieteellinen tutkimus. Kasvatus 33 (2), 133–147.

Hujala, E. 1996. Varhaiskasvatuksen teoreettisen kehyksen rakentuminen. Kasvatus 27 (5), 289–500.

Joensuun yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 1996–1999.

Joensuun yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2003–2006.

Joensuun yliopiston hallitus 1995. Pöytäkirja 15.02.1995/3.

Joensuun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Pöytäkirja 02.02.1995/ 2.

Joensuun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen laitosneuvosto. Pöytäkirja 25.01.1995/1.

Järventie, I. & Sauli, H. 2001 (toim.) Eriarvoinen lapsuus. Helsinki: WSOY.

Niikko, A. 2001. Esiopetuksen pitkä taival. Joensuu: Joensuu University Press.

Opetushallitus 2000: Esiopetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.

Perusopetuslaki 1288/1999.

Pulliainen, K. 2002. Yliopisto ja ympäristö – jäähyväisluento 26.4.2002. Http://www.joensuu.fi/intra/tiedotteet/pulliainen.html. Haettu 29.04.2002.

Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen opinto-opas 2000–2002. Joensuun yliopisto

Sosiaali- terveysministeriö 2002. Valtioneuvoston päätös varhaiskasvatuksen valtakunnallisista linjauksista. Julkaisuja no 9. Helsinki.

Varhaiskasvatuksen työryhmän muistio 2001. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.

Valtioneuvoston asetus 327/2000. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta 16.3.2000.

Etusivu

Sisällys

Hakemisto <Edellinen Seuraava>

jyo.gif (1438 bytes)

Savonlinnan opettajankoulutuslaitos 2003Erkki.Savolainen@joensuu.fi