Etusivu l Sisällys l Hakemisto l <Edellinen l Seuraava>


5.2
Huumorin negatiivinen käyttö



Sivun hakusanat
:
Ironia, satiiri ja iva l Oppilaan nolaaminen virheellisestä suorituksesta l Seksuaalivitsit l Rasistiset vitsit l Miesten tai naisten logiikkaan liittyvät vitsit l Vastausten tivaaminen l Julma iva

Tekstinäytteet:
Hänen huumorinsa oli aika satiirista... l Sama opettaja kysyi ensimmäisellä oppitunnilla että haluaako joku olla hänen apunaan... l Joskus se nujersi jonkun oppilaan kertomalla nolon jutun... l Oli melkein ensimmäiset ruotsin tunnit... l Hänen juttunsa olivat yleensä naisia halventavia... l Gregorio oli ollu kipeenä... l Yleisin aihe oli naisen logiikka... l Hän esitti vitsejä ym. hassuja kysymyksiä opetuksensa välissä, mutta saattoi olla jopa ilkeä... l Opettaja päästää röhönaurun, jos joku vastaa väärin... l Oppilas sanoi kysytyn lauseen oikein, mutta opettaja ei kuullut sitä... l Yks kaveri söi purukumia. Ja opettaja käski pojan eteensä...


Omana luokkana on opettajan negatiivinen huumorinkäyttö (luokka 2), joka kertoo opettajan epäempaattisesta suhtautumisesta mutta on myös luokan hallintakeino. Bryant ja Zillman (1989) ovat todenneet tutkimuksessaan oppilaan naurunalaiseksi saattamisen itse tilanteessa hyväksi keinoksi tehostaa oppimista sekä ryhmänhallintaa. Opettajan negatiivinen huumori sai oikeudenmukaisesti käytettynä myös muilta oppilailta hyväksyntää. Jatkuvan naurunalaiseksi saattamisen on kuitenkin todettu vähentävän opettajan arvostusta oppilaiden keskuudessa. (Bryant & Zillman 1989, 52.)

Kielteisen huumorinkäytön luokkaan on laskettu ironia, satiiri ja iva. Luokkaan kuuluvat tapaukset, joissa opettaja nolaa tai ivaa oppilasta, hänen tekemisiään tai tuotoksiaan. Opettajat käyttivät negatiivista huumoria lähinnä ilmaistakseen henkilökohtaisia kaunoja oppilaita kohtaan, käyttääkseen oppilaan virheellisiä tuotoksia opetusesimerkkeinä, vaientaakseen oppilaan yritykset tehdä opettaja naurunalaiseksi, pitääkseen yllä pelottavaa ja arvaamatonta imagoa. Joidenkin opettajien huumorintaju oli selkeästi painottunut ironian tai mustan huumorin alueelle (vrt. Kerkkänen 1997, 11–12):

Hänen huumorinsa oli aika satiirista ja hän keksi lempinimiä oppilaille, varsinkin pojille. Kaikki kunnioittivat ja vähän pelkäsivätkin kyseistä opettajaa. (275)

Opettajat käyttivät ivaamista nujertaakseen oppilaan, toisin sanoen osoittivat auktoriteettiasemansa, mutta myös opettaakseen omia käytänteitään ja periaatteitaan. Opettajat myös ottivat oppilailta "luulot pois" näyttäen sanallisen ylivoimaisuutensa:

Sama opettaja kysyi ensimmäisellä oppitunnilla että haluaako joku olla hänen apunaan. Yks jätkä ilmoittautu vapaaehtoiseksi avustajaksi ja meni opettajan luo. Sit se opettaja käski pitää parista piuhasta kiinni ja kielti yhistämästä niitä toisiinsa. Sitten se opettaja niinku rupes antaa piuhan toisesta päästä vähän virtaa ja oppilas alko saamaan pieniä sähköiskuja. Oppilas säikähti ja muut repesivät nauramaan. Opettaja totesi siihen, että täällä opiskellaan tosissaan eikä numeroita saada opettajan persettä nuolemalla. (585)

Kuten edellisessä esimerkissä opettajan iva kohdistui useimmiten yhteen oppilaaseen, jolle koko muu luokka nauroi opettajan kanssa. Joissakin tapauksissa iva oli kevyempää, joissakin taas nolaaminen oli henkilökohtaista ja erittäin loukkaavaa. Walkerin ja Goodsonin (1977) mukaan opettajalla onkin mahdollisuus vitsailla oppilaan heikoilla kohdilla. Lapset pelkäävät itseensä kohdistuvaa vitsailua, koska se voi olla hyvin nasevaa ja alentavaa. Lapset ovat myös yleensä hyvin herkkiä, jos he tietävät, että opettaja osaa vitsailla lasten kustannuksella, ja pyrkivät käyttäytymään hyvin heihin kohdistuvan vitsiuhan alla. (Goodson & Walker 1977, 220.) Näyte:

Joskus se nujersi jonkun oppilaan kertomalla nolon jutun, me oltiin sillon kaikki ihan hiljaa, koska se osas niin nolata pahasti. Sitten se kuitenkin aina nauroi, ja sekin kuulosti aika pirulliselta semmosen nolauksen yhteydessä. (217)

Opettajan epäempaattisuudesta kertoo oppilaan nolaaminen virheellisestä suorituksesta (luokka 1.5). Kuten Hollo on todennut, opetustilanteessa ironia on kuin kaksiteräinen miekka (1949, 110–111). Väärin käytettynä opettajan ivan sävyttämästä huomautuksesta voi jäädä pysyvät negatiiviset muistikuvat, kuten alla olevasta esimerkistä tulee esille:

Oli melkein ensimmäiset ruotsin tunnit. Opettaja kysyi läksyä ja vastasin väärin. Muistaakseni vastaus meni vain vähän pieleen. Opettaja nauroi räkäisesti ja istui roskakoriin ja sanoi vastauksesi on tämän arvoinen ja nauroi edelleen. Minä toivoin, että opettajan takapuoli olisi jäänyt kiinni roskapönttöön. Olin todella loukkaantunut ja rupesin vihaamaan opettajaa. Opettajan mielestä juttu oli todella hauska ja havainnollisti humoristisesti vastauksen virheellisyyden. Minä vain en sitä siinä tilanteessa ymmärtänyt, koska harmitti niin paljon. Aina kun puhutaan ruotsin kielestä tapahtuma tulee mieleeni. (91)

Jotkut opettajat ilmaisivat huumorintajunsa seksuaalivitsien muodossa aiheuttaen oppilaille mielipahaa aiheen arkuuden ja intiimiyden vuoksi:

Hänen juttunsa olivat yleensä naisia halventavia ja kohdistuivat usein meihin kahteen ryhmässä olevaan tyttöön. Usein jutut koskivat meidän yhteyksiämme ryhmän poikiin, seurustelua ja seksuaalisuutta, jota ei todellakaan ollut olemassa. Jos tulit myöhässä luokkaan ja vielä jonkun ryhmän pojan kanssa, saattoi kuittaus olla jäikö herkkä aamuhetki kesken tms. Itse hän jaksoi nauraa jutuilleen, vaikka ketään oppilaista jutut eivät naurattaneet. (221)

Rasistisia vitsejä opettajat käyttivät myös. Aineiston perusteella ne kuitenkin ovat melko harvinaisia (5,4 %). Näyte:

Olimme viijennellä luakalla koulussa... sitte tota... Gregorio oli ollu kipeenä ja meil oli kokeet. Se teki ne sitte myähemmin ja se Sojonen (opettaja) pisti sen sinne kirjastoo tekemää ne kokeet. Meni vähän aikaa ja Gregorio tuli kysymää, et voiks se ottaa kynän pulpetist', ku se oli unohtunu sinne. Sojonen vastas sille, et: "Sul on niin musta sormi, ettet siä mitää kynää tarvi, kirjota sillä!" (174)

Samoin miesten tai naisten logiikkaa kuvastavia vitsejä oli vähän (7,2 %). Opettaja saattoi hyväntahtoisesti todeta ennen vitsin kertomista, etteivät tytöt tajua näitä, tai sitten vitsit oli selkeästi kohdistettu naisiin:

Yleisin aihe oli naisen logiikka. Näiden keskustelutuokioiden lisäksi opettaja kertoi meille vitsejä, jotka tosin harvoin naurattivat. (318)

Pieniä ivallisia huomautuksia kutsuttiin muutamassa jutussa "piikeiksi", joita opettaja nakkeli silloin tällöin. Tähän liittyen jutuista tuli myös ilmi vihjauksia, jotka kohdistuivat miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Naljailu oppilaan tekemisistä kuuluu myös ivaan, joka ei ole suoranaisesti loukkaavaa, mutta saattaa kuitenkin harmittaa oppilasta suunnattomasti. Eräs opettaja taas käytti kevyttä ivaa rangaistuskeinona, jos oppilas ei ollut seurannut tunnilla:

Hän esitti vitsejä ym. hassuja kysymyksiä opetuksensa välissä, mutta saattoi olla jopa ilkeä huumorin tajussaan jollekin oppilaalle. Jos oppilas ei seurannut tuntia hän saattoi joutua opettajan kanssa sanaleikkiin, jossa opettajan tuntien – oppilas oli kohta nolona ja koko muu luokka tikahtua naurusta. Vastasipa oppilas niin tai näin, vastaus oli aina väärinpäin.

Ope: Oletko ihan mielipuoli?
Oppilas: En. (Mitähän nyt seuraa?)
Ope: Ai, sinä olet sitten mieletön?
Oppilas: Öö, noh
Ope: Vai sanoisitko, että vain puoliksi?
Oppilas: (!Huh!): Niin.
Ope: Puolihullu (ja muulla luokalla oli hauskaa...)

Opettajalla oli aina pilke silmäkulmassa, joten en usko että kertaakaan otti noita "sanaleikkejä" vakavissaan. Ne toivat mukavaa vaihtelua arkirutiiniin. (424)

Joidenkin opettajien ivallisuus tuli esille vastausten tivaamisessa. Tarkoituksena oli selvästi nolata osaamaton oppilas ja antaa varoittava muistutus muille lukea läksynsä:

Opettaja päästää röhönaurun, jos joku vastaa väärin. Hän keksii lisää juttua vastauksen pohjalta niin, että siitä tulee todella väärä vastaus. Hän yrittää korostaa virhettä humoristisesti. Korostaa virhekohtaa niin, että se varmasti jää kaikkien mieliin, mutta saattaa virheen tekijän noloon tilanteeseen... (89)

Oppilas sanoi kysytyn lauseen oikein, mutta opettaja ei kuullut sitä. Oppilas raukka yritti puoli tuntia vääntää oikeaa lausetta, hän ei tietenkään sanonut sitä ensimmäistä, koska luuli sitä vääräksi. Opettaja nököttää pulpetin edessä nojaten kyynärpäillä pulpettiin ja odottaa. Se on hänen mielestä huvittavaa. Joskus huumori menee yli. (89)

Joissakin tapauksissa iva oli erittäin julmaa; näitä ei kuitenkaan ollut kovin monta. Tapaukset kuvastavat vanhanaikaista ja ankaraa opetusta:

Yks kaveri söi purukumia. Ja opettaja käski pojan eteensä ja käski, että "pistä kätes suun alle ja sylkäse purkka kämmenelle" sit opettaja käski, että "pistä purkka kämmenelläs päälaelle." Ope otti laudan ja hieroi sillä purkan oppilaan tukkaan. Tämä oli opetus kaikille, että purkkaa ei jauheta tunnilla. Me naurettiin sille jätkälle, eihän se saanu sitä purkkaa millään pois. (156)