Etusivu l Sisällys l Hakemisto l <Edellinen l Seuraava>


10
Pohdinta



Sivun hakusanat:
Narratiivien sisällön kolmannen asteen ymmärtäminen
l Huumori opettajan ihmissuhdetaitojen osana l Huumori opettajan viestintätaitojen osana l Huumori motivoinnissa ja aktivoinnissa l Huumori sosiaalisen järjestyksen ylläpidossa l Oppilaiden pilailu ja tahaton koominen viestintä l Tutkimuksen hyöty opettajien työlle


Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu huumoria yhtenä opettajan työvälineenä. Taito käyttää huumoria ja huumorin tehtävät opetuksessa ovat monimerkityksisiä. Humoristisia tilanteita ja koomisia opettajatyyppejä kuvaavat tarinat ovat valaisseet pedagogista huumoria ja tuoneet mukaan arkisen toimintakontekstin.

Koska aineisto on narratiivien muodossa, tutkijat eivät ole päässeet itse mukaan autenttisiin tilanteisiin. Siksi voidaan sanoa, että tutkijoiden ymmärrys narratiivien sisällöistä on kolmannen asteen ymmärrystä. Tarinan kertonut henkilö on ymmärtänyt ensin tosiasiallisen tilanteen humoristisesti, mikä tarkoittaa sitä, että henkilön itsensä on ensin täytynyt ymmärtää, mitä on sanottu tai tehty ja mitä oikeasti on tarkoitettu sanotulla ja tehdyllä. Tämä huumorin kaksoismerkityksen ymmärtäminen on huumorin ymmärtämisen edellytys. Tarinan muistiinkirjoittajan ei ole ollut ainakaan tarkoitus vaikuttaa tarinaan, sillä hänen on pitänyt kirjoittaa humoristisiksi koetut tapahtumat mahdollisimman autenttisesti. Kolmannen asteen ymmärtäminen syntyy siis siitä, että tutkijat ymmärtävät narratiivien sisällön kokemuksensa ja tilanteille antamiensa merkitysten mukaan. Tässä korostuu kvalitatiivisen analyysin tutkijan merkitys ja tärkeys. Tutkija itse luo käsitteiden ja kategorioiden välisen merkitysyhteyden.

Tutkimustuloksia tarkastellessa aikaisemmat oletukset huumorin tärkeydestä koulutyössä saivat vahvistusta. Myös vahingollisen ja hyväntahtoisen huumorin esiintyminen tarinoissa vahvisti näkemystä, että opettajan on tunnettava oppilaansa ja käytettävä ironiaa harkiten opetuksessaan.

Tutkimuksen lähtökohtana olivat Lahdeksen (1985; 1997) jaottelemat opettajan neljä perustaitokategoriaa, mutta osittaisen päällekkäisyytensä vuoksi ne eivät mahdollistaneet tarinoiden yksiselitteistä luokittelua. Myös tarinoissa oli monia puolia ja kerroksia, ja niissä kuvatun huumorin voi ajatella palvelevan useaakin perustaitojen aluetta.

Lahdes (1985; 1997) on pitänyt opettajan ihmissuhdetaitoja vaikeimmin kehitettävinä taitoina, sillä ne liittyvät tiiviisti opettajan persoonallisuuteen. Huumorinkäytön taito liittyykin oleellisesti juuri ihmissuhdetaitoihin, sillä taitavan huumorinkäyttäjän väitetään yleisesti olevan taitava tilanteiden ja ihmisten tulkitsija. Ihmissuhdetaitojen kategoriaan luettiin kaikki tapaukset, joissa opettaja harjoitti komiikkaa vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa, joko hyväntahtoisessa tai negatiivista merkityksessä. Hyväntahtoisen huumorin käyttö heijasti opettajan empaattisuutta ja lämmintä persoonaa sekä suuntautumista oppilaita auttavaan ja tukevaan vuorovaikutukseen. Hyväntahtoisen komiikan harjoittamista oli esimerkiksi oppilaiden hauskuttaminen kertomalla vitsejä tai tarinoita opetuksen lomassa, hyväntahtoinen ja harmiton kiusoittelu, jännityksen laukaiseminen sekä oppilaan virheellisten suoritusten kommentoiminen positiivisesti ja kannustavasti. Opettajat myös pelastivat komiikan avulla oppilaan nolosta tilanteesta tai keksivät hauskan jutun, kun asiat näyttivät oppilaasta toivottomilta.

Hyväntahtoisen huumorin käyttöön liittyy myös oppilaiden huumorin salliminen. Opettajat, jotka hallitsivat luokkansa, käyttivät huumoria menestyksekkäästi ja sallivat oppilaidensa vapaasti harjoittaa komiikkaa. Tällöin luokassa oli korkea koheesio ja kommunikaatio oli avointa.

Tarinoissa esiintyvä huumori toi esiin opettajista muutakin kuin Lahdeksen (1985; 1997) suosittamaa empatiaa ja lämpöä. Kuitenkin vain pieni osa jutuista kuvasi tällaista opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta. Negatiivinen huumori ilmeni naljailuna ja keljuiluna oppilaiden virheistä ja heikkouksista ja kertoi opettajan ironian ja satiirin puolelle painottuneesta huumorintajusta. Opettajat nolasivat ja saattoivat oppilaita naurunalaiseksi muiden oppilaiden silmissä. Tutkimuksissa (mm. Bryant & Zillman 1989) on todettu oppilaan naurunalaiseksi saattaminen itse tilanteessa hyväksi keinoksi tehostaa oppimista sekä ryhmänhallintaa. Opettajan negatiivinen huumorinkäyttö sai oikeudenmukaisesti käytettynä myös muilta oppilailta hyväksyntää, ellei se muodostunut jatkuvaksi. Opettajat käyttivät negatiivista huumoria myös ilmaistakseen henkilökohtaisia kaunoja oppilaitaan kohtaan. Oppilaat pelkäsivät ironiaa ja satiiria käyttävää opettajaa, koska opettajan huumorintaju oli arvaamatonta ja saattoi kohdistua oppilaisiin ikävästi.

Tarkoituksellinen huumorinkäyttö liittyy oleellisesti viestintätaitoihin. Taitavaa huumorinkäyttäjää pidetään yleensä taitavana viestijänä ja verbaalisesti lahjakkaana. Opettajat havainnollistivat humoristisesti opetettavia asioita, keksivät hupaisia muistisääntöjä ja esimerkkejä opetukseen sekä värittivät kielenkäytöllä, sutkauksilla ja hauskoilla heitoilla "tylsää" asiaa. Tarinat kuvaavat, kuinka komiikka opetuksen apuna toi virkistävän katkaisun tai kevennyksen opetettavaan asiaan. Miellyttävät ja muistin virkistyksenä toimivat huumorijutut ehkäisivät myös ennalta oppilaiden väsymystä ja siitä johtuvaa levottomuutta.

Lahdes (1997) on jakanut opettajan viestintätaidot kielelliseen ja ei-kielelliseen viestintään. Myös tahallisessa huumorinkäytössä on havaittavissa nämä puolet. Ei-kielellistä koomista viestintää ovat elehtimiset ja ilmeilyt humoristisen sanoman perille viemiseksi sekä hauskuttavan vaikutuksen lisäämiseksi. Toki opettajat tuottavat huumoria myös "pokerinaamalla", jolloin oppilaiden on vaikeampaa huomata vitsejä ja sutkauksia, mikä kylläkin lisäsi joidenkin oppilaiden huvittumista entisestään. Tässä näkyy ihmisten erilaisuus myös huumorintajun osalta. Oppilaita ei suinkaan aina naurattanut opettajan käyttämä huumori.

Huumorinkäyttö vaatii monenlaista tilannetulkintaa sekä yleisön reagoinnin ennakoimista. Kun otetaan huomioon koko konteksti, huumorinkäyttö on eräänlaista riskinottamista. Aina opettajankaan huumorinkäyttö ei onnistu, jolloin huumorin viljely jää yritykseksi. Oppilaat saattavat tällöin pitää opettajan huumoria lapsellisena ja vitsejä kuivina. Usein tilanteeseen liittyy oppilaiden ja opettajan huonot välit. Opettajan harjoittama komiikka ei saa vastakaikua, jos oppilaan ja opettajan vuorovaikutus ei ole kunnossa. Toisaalta epäonnistuneissa komiikkayrityksissä oli kyse myös opettajista, jotka toistivat vanhoja vitsejä tai eivät olleet oppilaiden mielestä huumorintajuisia henkilöitä.

Humoristin tunnistaa melko helposti, vaikka huumorin ja koomisen käsitteet eivät ole selviä edes huumorintutkijoille. Tutkimusten mukaan lapset osaavat hyvin nimetä huumorintajuisen henkilön luokastaan. Oletettavasti myös opettajan huumorintaju on helposti aistittavissa. Koska huumoria pidetään asenteena elämän ilmiöihin, opettaja ratkaisuillaan ja tilanteisiin reagoimisellaan kertoo humoristisesta asenteestaan, joka aineistossa näkyi monin tavoin: opettajan tyylissä ilmaista itseään, nolojen tilanteiden hallintana sekä itsensä kustannuksella pilailuna. Viestintätaitojen osa-alueella opettajan huumorinkäytön oleellisimmiksi ja yleisimmiksi piirteiksi nousivat Lahdeksen (1985; 1997) neuvojen kanssa samansuuntaisesti hauskat havainnollistamiskeinot, opetusesimerkit ja muistisäännöt. Komiikan keinoin aikaansaatu mielenkiinnon herättäminen liittyy oleellisesti myös Lahdeksen esittämään motivointi- ja aktivointitaitojen osa-alueeseen. Humoristinen kielenkäyttö ja sopivat sutkaukset hauskuttivat oppilaita ja toimivat miellyttävän oppimisilmapiirin oleellisena rakennusaineena sekä motivoivat ja piristivät oppilaita työskentelemään tehokkaasti.

Huumorinkäyttö opetuksessa perustuu usein koulutyön yksitoikkoisuuden ja vakavuuden keventämiseen sekä oppimisen motivoimiseen. Lahdes (1985; 1997) on jaottelemiensa perustaitojen motivointi- ja aktivointitaitojen osa-alueella painottanut henkilökohtaisen mielekkyyden löytymistä opiskelussa ja oppimisessa sekä jokaisen oppilaan henkilökohtaista oppimistyyliä. Motivointi- ja aktivointitaitojen kategoria oli juttuaineistossa pienin. Opettajat käyttivät huumoria keventävässä merkityksessä opetettavien asioiden lomassa herätelläkseen oppilaiden mielenkiintoa ja katkaistakseen tiiviin työskentelyn.

Huumori toimi myös motivoijana uuteen asiaan. Opettajat kannustivat oppilaita komiikan keinoin ottamaan asioista selvää, palkitsivat humoristisella tavalla hyvästä vastauksesta tai opettavasta virheestä ja kannustivat oppilaita hyviin suorituksiin. Opettajan ammattitaitoon kuuluu hyvä oppilaantuntemus ja sitä kautta opetuksen luova suunnittelu ja toteutus, jolloin otetaan huomioon oppilaiden vireystila ja muut henkilökohtaiset asiat. Lahdes (1985; 1997) on liittänyt jaottelemiensa perustaitojen osa-alueilla viestintätaitoihin kuuluvan havainnollistamisen oleellisesti kuuluvaksi myös motivointi- ja aktivointitaitoihin. Myös huumorinkäytön keventävä vaikutus raskaan työn välissä liittyy oleellisesti molempiin perustaitojen kategorioihin. Yleisin opettajan huumorinkäytön piirre motivointi- ja aktivointitaitojen osa-alueilla onkin tiiviin opiskelun hetkellinen katkaisu ja kevennys komiikan keinoin.

Huumori sosiaalisen järjestyksen alueella perustuu usein opettajan sanallisiin valmiuksiin kontrolloida tilanteita. Työrauhan ylläpito komiikan keinoin edellyttää opettajalta nopeaa tilanteiden tulkitsemista. Oppilaat nähdään usein juuri huumorinkäyttönsä kautta uhkaavina, valmiina loukkaamaan rajoja ja pyhiä asioita. Yhtä lailla kuin opettajat oppilaatkin ironisoivat luokassa, joko aiheesta tai aiheetta. Usein oppilaiden kritiikki saa kuitenkin häirinnän muotoja. Joillakin opettajilla on synnynnäinen sanavalmius kääntää tilanne opetukselle ja itselleenkin hyödylliseksi. Opettajan pitäisi Lahdeksen (1985; 1997) mukaan hallita asioiden suunnittelu-, järjestely- ja hoitamistaitoa sekä ryhmän hallinta- ja johtamistaitoja niin, että oppilailla olisi parhaimmat oppimismahdollisuudet.

Koulussa sosiaalinen järjestys ja yleinen työrauha liittyvät läheisesti toisiinsa. Hyväntahtoisen huumorin positiivisuus ohjeiden annossa ja kontrollissa on oppilaille mieluisampaa kuin suorat, tiukat ohjeet, ja he noudattavat sääntöjä paremmin. Tämä on myös Lahdeksen neuvojen mukaista, sillä hän ohjaa opettajia vasta "viime hädässä" turvautumaan autoritaariseen otteeseen järjestyksen saamiseksi. Hyväntahtoisen ja positiivisen huumorin käyttö oppilaiden ohjaamisessa ja mahdollisten konfliktitilanteiden kääntäminen huumorin keinoin positiiviseksi ja opetukselle hyödylliseksi tuo Lahdeksen jaottelemiin sosiaalisen järjestyksen taitoihin oleellisen lisän.

Huumorin keinoin opettaja myös riisuu virallisuutensa ja saa häiritsevät oppilaat hämmennettyä koomisilla tempauksilla, esimerkiksi ääntelemällä, elehtimällä, ilmeilemällä ja tekemällä päättömyyksiä. Työrauhan ylläpito komiikan avulla on siis eräänlaista oppilaan epätoivotun käyttäytymisen kontrollia. Oppilaan rooliodotuksia vastaa, että opettaja muistuttaa luokan säännöistä ja kirjoittamattomista säännöistä komiikan avulla. Näitä kontrolloidakseen jotkut opettajat käyttivät huumorin liioittelua parempana menetelmänä asioiden perille saattamisessa kuin normaalia puhetta. He muun muassa uhkailivat etukäteen hyvinkin ronskisti ja kehittelivät hauskoja rutiininomaisia tapoja reagoida "rikkomuksiin".

Lahdeksen (1985; 1997) neljän pääkategorian lisäksi otimme tarkasteluun opettajan suhtautumisen oppilaan pilailuun sekä tahattoman koomisen viestinnän. Oppilaat keksivät usein luokassa pientä pilailua keskinäiseksi hauskutukseksi. Opettajien reagoiminen oppilaiden piloihin kertoi paitsi oppilaiden ja tilanteen hallinnasta myös opettajan huumorintajusta. Tahaton koominen viestintä oli tulosta koomisista sanoista, teoista tai suoranaisista vahingoista, joita sattui opettajalle. Vahingonilo on paras ilo, sanoo vanha sananlaskukin. Tämä ilmeni myös oppilaiden huvittumisena opettajiensa "koheltamisesta". Jotkut koomiset opettajapersoonat myös saivat oppilaat iloitsemaan joka päivä hajamielisyydellään ja muilla persoonansa koomisilla puolilla. Komiikkaa siis syntyy ja kehkeytyy luokkahuonetilanteissa tahattomasti monien osa-alueiden yhteistuloksena.

Toivottavasti tästä tutkimuksesta on myös apua opettajien käytännön työlle. Tulokset tarjoavat joukon vihjeitä, miten saada myönteistä ilmapiiriä ja  järjestystä luokkaan tai miten aktivoida tai motivoida oppilaita. Kuitenkin huumorin käyttö riippuu paljolti ihmisen persoonallisuudesta ja luovuudesta. Huumorista ja huumorinkäytöstä on näin ollen vaikea antaa yleispäteviä ohjeita tai toimintamalleja. Huumorinkäyttötaitoja voi kuitenkin harjoitella ja oppia.